Joulun ja uudenvuoden aikaan mielen täyttää kiitollisuus monista ihanista asioista, joita on saanut kokea. Kiitollisuus läheisistä, rakkaista, mutta myös ihmisistä, jotka ovat tietämättäänkin auttaneet minua, perhettämme, lapsiamme. Olen esimerkiksi iloinnut tänäkin vuonna ahkerista tytöistämme, jotka sitkeästi marjoja keräten ovat tienanneet itselleen rahaa ja matkakassaa keränneet. Tästä erityiskiitokset Lempääläisille. Lasten ilo on aina myös minun iloni. Olemme saaneet vierailla tyttöjen kanssa Espanjassa, jossa asuimme ja jälleennäkemisen riemu siellä olevien Elisabeth ja Manolo- adoptio mummon ja papan luona on koskettanut sydäntäni. Tyttöjen huokaus, kyllä kannatti kerätä marjoja oli niin aito. Omalla rahalla on päässyt reissaamaan, mikä olisi muuten ihan mahdotonta.
Tänään hiljennymme joulun viettoon suuren perheemme kanssa. Sydämessäni on paljon rakkautta ja usein ajattelen, että osaakohan sitä edes ymmärtää, kuinka isossa lapsiperheessä usein on se olennainen. Elämän maku, kaiken melskeen, aineellisen tiukkuudenkin keskellä. Isossa perheessä kohtaamiset ovat aitoja. Rakkaus kasvattaa rakkautta ja kun nuorimmalle, 7-vuotiaalle, terveydenhuollossa kysyttiin kysymys: ”Miltä sinusta tuntuu, kun teillä on aika iso perhe?”, niin lapsen vastaus nosti kyyneleet silmiin. Vastaus oli välittömästi, kirkkain silmin :” aika monta, jota saan rakastaa.”
Jota saan rakastaa. Saan. Niin olennainen asia. Minä saan, minulla on.
Kuunnellaan yhdessä kun aamu aukenee. Kuinka talot uinuvat talven kylmässä kehdossa ja ennen auringon nousua on rauhan tuntu.
Katsellaan yhdessä, kun aurinko laskee ja maiseman peittää sininen huntu, kuin unelmoiden hämärästä , jossa on keijujen hopea häivähtää mielen syvyyksissä.
Joulu on jakamisen aikaa. Lähimmäisten, lähellä olevien aikaa. Aikaa omalle itselle.
Joulussa on lupa hidastaa , pysähtyä, nauttia.
Rauhallista joulun aikaa sekä onnellisia päiviä uuteen vuoteen ihan jokaiselle lukijalle !